Kuukausi: elokuu 2020

Tajusin olevani muunsukupuolinen vasta 18-vuotiaana. Tämä ei johtunut siitä, etteikö minulla olisi aiemmin ollut turvallista paikkaa pohtia sukupuoltani, olinhan asunut omillani jo vuoden verran. Se ei johtunut myöskään siitä, etteivätkö ystäväni olisin hyväksyneet minua. Tullessani kaapista suurin osa suhtautui asiaan varsin hyvin, enkä saanut kuulla yhtäkään epäystävällistä kommenttia asiasta.

Miksi siis kuitenkin tajusin asian vasta niin vanhana? Moni transsukupuolinen kertoo tietäneensä olevan jotain toista sukupuolta kuin mikä heille oli syntymässä määritelty jo lapsena. He eivät ole sopineet yhteiskunnan odotuksiin ja rooleihin, ja sukupuolitetut sanat, kuten “tyttö” ja “poika” ovat tuntuneet vierailta, sillä oma kokemus sukupuolesta on jotain muuta.

Minä en ollut koskaan ajatellut omaa sukupuoltani. Minulle oli aina sanottu olevani tyttö, joten uskoin olevani tyttö, sillä minulla ei koskaan ollut tarvetta kyseenalaistaa asiaa. Uskoin sen, mitä minulle sanottiin. Sitten kävikin niin, että eräs ystäväni kertoi minulle olevansa trans. Olin iloinen, että hän oli tajunnut asian ja kertoi siitä minulle. Kävimme kahvilla ja juttelimme niitä näitä. Illemmalla kotiin mentyäni makasin sängylläni mietiskelemässä asiaa. Entä jos minäkin olisin trans? Tuumailin ensin, että ei minusta kyllä tunnu, että olisin mies. Sen jälkeen aloin miettiä asiaa tarkemmin ja tajusin, etten kyllä oikeastaan tunne olevani nainenkaan. Totesin itselleni, että vaikuttaa siltä, että olenkin muunsukupuolinen. Se tuntui sopivalta. En ole mies enkä nainen, mutta koen kuitenkin sukupuoleni olevan jotain, eli on ole myöskään sukupuoleton. Tämä tuntui mukavalta, ja hetken päästä olinkin selailemassa listaa sukupuolineutraaleista nimistä. Valitsin sieltä itselleni mieleisen nimen, ja aloin pyytämään ystäviäni kutsumaan minua sillä nimellä. Se tuntui omalta. Vaihdoin parin vuoden päästä valitsemani nimen viralliseksi nimekseni.

Sukupuoliroolit ovat aina hämmentäneet minua. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi on poikien ja tyttöjen värejä ja leluja. Itse leikin lapsena niillä leluilla, joilla halusin ja vaatteeni joko sain vanhemmilta sisaruksiltani tai äiti osti ne minulle. Äidin lempiväri on punainen, joten monet vaatteistani oli punaisia. En juurikaan välittänyt asiasta, sillä ne olivat vain vaatteita. Omassa perheessäni ei liiemmin välitetty sukupuolirooleista, joskin ruoanlaitto sekä siivoaminen olivat usein minun ja etenkin äitini kontolla. Veljieni ei odotettu osallistuvan näihin asioihin, ellei äiti tai mummoni erikseen käskenyt. Tämä hämmensi minua, ja näin sen epäreiluna. Mainitsin asiasta usein, mutta en saanut vastausta. Myöhemmin tajusin, että isäni – ja jossain määrin myös äitini – lapsuudessa naiset olivat talon ylläpitäjiä, joiden tehtävä oli laittaa ruokaa ja siivota. Tämän takia meidänkin taloudessamme asiat menivät tällä tavoin. En vieläkään täysin ymmärrä miksi.

Olen erittäin kurvikas ihminen ja tämän takia ihmiset luulevat minua naiseksi. Käytän myös meikkiä ja hameita ja mekkoja. Nämä asiat saavat ihmiset ympärilläni leimaamaan minut naiseksi. Mutta he ovat väärässä. Miksi he siis luulevat minua naiseksi, kun näin ei ole? Tajuan, että tämä on yhteiskunnallinen normi, mutta minulle se vaikuttaa täysin järjettömältä. Miksi kaikki asiat ihmisen ulkonäöstä käytökseen ja puhetapaan saavat toiset asettamaan ihmisen kahteen laatikkoon: mies tai nainen?

Maailma hämmentää minua.