Provosoituminen somessa

Luultavasti suurin osa meistä, jotka käytämme sosiaalista mediaa (some), olemme törmänneet tilanteeseen, jossa meillä herää erilaisia tunteita nähdessämme videoita tai muiden ihmisten kirjoittamia tekstejä.

Vaikka tiedämme, ettei ole fiksua provosoitua kaikesta, mikä vastaan tulee ja usein kannattaisi vain ohittaa, olemme kuitenkin vain ihmisiä, joilla on tunteet ja jos aihe osuu lähelle, voi olla vaikeaa vain antaa sen mennä ohi.

Tällöin me provosoidumme. Ei ole paha asia, jos huomaa provosoituvansa, mutta tekojaan on syytä pohtia. Ennen kuin toimii, on hyvä ottaa hetki aikaa tunteen laantumiseen, jotta voi miettiä, mikä toimintatapa onkaan järkevä.

Kysymyksiä, joita kannattaa pohtia on, että hyödyttääkö kommenttini ketään, onko se aivan pakko sanoa ja ajattelenko oikeasti näin vai onko tämä kommentti jonkin tunteen aikaansaama.

On myös hyvä pohtia, onko valmis sanomaan kommenttiaan kasvotusten toisille ihmisille. Jos ei ole, onko se fiksua kirjoittaa nettiin? Netissä se on kaikkien, ei pelkästään kirjoittajan itsensä tai hänen kavereidensa, nähtävillä.

Jos kommentti ei oikeasti kuvaa omia ajatuksiasi, oletko valmis jättämään sen muiden nähtäväksi ja välittämään heille kuvitelman, että ajattelet, kuten kommentoit?

Arjessa, somen ulkopuolellakin, tulee vastaan useita provosoivia tilanteita. Ne voivat olla ärsyyntymistä siitä, mitä joku on sanonut tai tehnyt. Provosoituminen on tunnereaktio muiden ihmisten käytöksestä, puheista tai olemuksesta.

Jos provosoituu usein tietyistä aiheista, se voi olla asia, jota olisi hyvä pohtia toisen ihmisen kanssa. Olemmepa somessa tai somen ulkopuolella, provosoitumista tapahtuu ja silloin on hyvä esittää kysymys: ”Miten toimia seuraavaksi?”

 

– Nita Halonen

Blogitekstituotos on osa #ÄläSanoLäpällä projektia, lisää tietoa projektista tästä linkistä

 

 

 

 

#ÄläSanoLäpällä – myönteisen nettikulttuurin puolesta kangaskassi kerrallaan

Syksyllä 2021 Vuolle Nuorisotyö osallistui Oululaisen Peliliike-hankkeen järjestämään Skillimylly-innovaatiokilpailuun. Kilpailussa etsittiin Skilli-projektiehdotuksia, joita oululaiset nuoret ja heidän parissa toimivat tahot voisivat toteuttaaa digitaalisen nuorisotyön kehittämiseksi. Innovaatiokilpailussa oli mahdollista valita neljästä teemasta yksi, johon projektiehdotus kohdistui. 

Vuolle Nuorisotyön teemaksi valikoitui Myönteinen nettikulttuuri. Internetin avulla ihmisten arkeen on tullut paljon hyvää ja hyödyllistä. Netissä luodaan ystävyyssuhteita sekä syvempiä ihmissuhteita, saadaan vertaistukea sekä apua, löydetään harrastuksia ja inspiraatioita sekä työpaikkoja. Hiljalleen ihmisten keskuudessa verkkoympäristöt sekä netti ovat kasvaneet isoiksi alustoiksi, jossa useat ihmiset kohtaavat ja kommunikoivat päivittäin. Vuolle Nuorisotyön valitsemalla Skilli-projektin teemalla haluttiin edistää toimintoja, joiden avulla ihmiset voisivat tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenään kunnioittavalla tavalla verkossa tapahtuvissa erilaisissa tilanteissa. Projektin työnimeksi valikoitui #ÄläSanoLäpällä. Usean tunteman “Se oli vain läppä” kommentin/sanonnan on voinut kuulla, kun on kertonut jonkun kommentin tai puheet loukkaavaksi. Tästä muodostui pohdinta siitä, kuinka sanoilla on suuri voima myös netissä, vaikka viestin olisi tarkoittanut vitsiksi tai läpäksi. 

Vuolle Tyttöjen Talolla järjestettiin syksyn 2021 aikana #ÄläSanoLäpällä -ryhmä.  Ryhmässä kokoontui Tyttöjen Talon kävijöitä aiheen äärelle, jolloin ryhmäkertojen aiheet pohjautuivat nuorten keskusteluihin ja keskusteluissa nousseisiin asioihin. Keskustelut nuorten kanssa toivat työntekijöille arvokkaita ajatuksia siitä, kuinka voi ottaa puheeksi ja sanoittaa erilaisia verkossa tapahtuvia kokemuksia ja niistä syntyviä ajatuksia. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi turvallisesti omana itsenään sekä jokainen ansaitsee kunnioittavaa kohtelua myös verkossa. 

Ryhmässä pohdittiin myös konkreettisia tuotteita, joiden avulla myönteisen nettikulttuurin teemaa voitaisiin viedä eteenpäin jokaiselle ihmiselle. Tuotteiden toteutuksiin ja sisältöihin kerättiin ryhmäläisiltä ideoita niin ryhmässä kuin ryhmän päätyttyä. Tuotokseksi muotoutui projektin nimeä kantavat kangaskassit sekä #ÄläSanoLäpällä -kortit sekä blogikirjoituksen aiheen ympärille.   

Kortit on suunnattu nuorille ja kaikille nuorten kanssa työskenteleville tahoille.  Kortteja on neljä erilaista ja niihin on ideoitu verkkoalustoilla ja netissä tapahtuvia tilanteita ja niihin erilaisia vastausvaihtoehtoja. Kortteja voi käyttää keskustelun virittäjänä tai konkreettisina harjoituksina erilaisten ryhmien kanssa, esimerkiksi erilaiset rooli- tai neljä nurkkaa -harjoituksissa. Korttien taakse on kerätty Oulun alueella tai verkossa nuorten parissa työskenteleviä tahoja, joihin nuori voi itse tai jonkun kanssa ottaa yhteyttä, jos on kokenut verkkoalustoilla ja netissä haastavia tilanteita ja kaipaa pohdintoihin tukea.

 

 

 

Iso kiitos nuorille, jotka osallistuitte projektiin sekä Peliliike-hankkeelle projektin tukemisesta! Tutustu Skillimylly-innovaatiokilpailuun tämän linkin kautta. 

 

Korteista, kangaskasseista sekä #ÄläSanoLäpällä-projektista saat lisätietoa Vuolle Tyttöjen Talon ohjaajalta Mervi Makkoselta, mervi.makkonen@vuolleoulu.fi

 

 

Sokerideittailu

Viime vuosien aikana sokerideittailu on saanut kasvavissa määrin mediatilaa ja ilmiö on noussut keskusteluihin niin nuorten kuin aikuisten keskuudessa. Ilmiönä sokerideittailu ei kuitenkaan ole uusi. Kun katsomme historiaa taaksepäin, huomaamme seuralaispalveluiden ja vastikkeellisen seksin olleen pitkään erityisesti tyttöjen ja naisten keino taloudellisen tilanteen turvaamiseen. Vaikka emme puhu uudesta asiasta, ilmiö on kehittynyt muun yhteiskunnan kehittymisen rinnalla ja palveluiden tarjoaminen ja hankkiminen painottuu nettiin ja somealustoille.

Sokerideittailu tulee englannin kielen termistä sugar dating ja idea menee yksinkertaisuudessaan näin: Sugardaddy/sugarmama ja sugarbaby/sugarboy kohtaavat sokerideittailuun keskittyneiden sivustojen tai somealustojen kautta. He luovat ns. sopimuksen, jossa määritellään suhteen sisältö, tapaamisten luonne ja tapaamisista saatu vastike. Usein suhteessa ovat mukana nuori nainen ja hyvin toimeentuleva aikuinen mies, joka tarjoaa vastiketta tapaamisista. Sokerideittailuun keskittyneiden sivustojen mukaan suhteen tarkoituksena on hyödyttää molempia osapuolia eikä sen ole tarkoitus johtaa parisuhteeseen.

Sokerideittailuun voi lukeutua seksi, vaikka palveluntarjoajien viestinnällinen sanoma on usein muuta. Mukaan lähteminen on luotu mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi, mikä voi johtaa spontaaniin päätöksen sokerideittailuun lähtemisestä. Tätä tukee mielikuva, joka sokerideittailusta on pyritty luomaan. Se mielletään usein romanttiseksi ja helpoksi toiminnaksi, jolla saa nopeasti taloudellista hyötyä. Sivustojen luoma kuva tavallisesta tytöstä sokerideittailemassa madaltaa osaltaan kynnystä mukaan lähtemisestä. Hyväksyvän suhtautumisen myötä sokerideittailun ja vastikkeellisen seksin vaaroista nuorilla ei kuitenkaan juurikaan ole tietoa.

Vaikka sokerideittailusta  ja vastikkeellisesta seksistä ei ole paljoa tutkittua tietoa, nykykäsityksen mukaan ne madaltavat kynnystä seksityöhön, ja niillä voi olla terveyttä ja hyvinvointia vaarantavia seuraamuksia. Nuoren voi olla haastavaa irrottautua sokerideittailusta esimerkiksi taloudellisista syistä tai asian mahdollisesta julkitulosta aiheutuvan häpeän vuoksi. Häpeä ja itsesyytös nostavat kynnystä avun ja tuen hakemiseen tai mahdollisista rikoksista ilmoittamiseen.

Vaikeista kokemuksista voi kuitenkin toipua ja aikuisten rooli toipumisessa ja seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyssä on tärkeää. Ilmiön ymmärtäminen sekä alueellisen tiedon lisääminen mahdollistavat seksuaalikasvatustyön kehittämisen, jotta nuoria voidaan tukea ja suojella ilmiön vakavilta seurauksilta.

 

Vuolle Tyttöjen Talolla on käynnistynyt elokuussa 2021 oikeusministeriön rahoittama Sokerideittailu-selvityshanke, jossa kartoitetaan ilmiön esiintyvyyttä 13-29-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten parissa Pohjois-Pohjanmaan alueella. Lisäksi tavoitteena on tiedon lisääminen sokerideittailusta ja sen haitoista sekä puheeksi ottamisen ja matalan kynnyksen puuttumisen mallin kehittäminen ammattilaisten käyttöön. Selvitystyön tavoitteena on myös nuorten turvallisuuden lisääminen ja seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ennaltaehkäisy. Selvityshankkeen lähtökohtana on ollut sokerideittailuun kiinnitetty vähäinen huomio ja siitä julkaistu vähäinen tiedon määrä. Suomessa ilmiö on vielä varsin tuntematon ja tutkimaton huolimatta ilmiön yleistymisestä.  Lue lisää.

Opiskelijoiden ajatuksia ryhmän ohjaamisesta

Olemme toimintaterapeuttiopiskelijat Marika ja Sonja Oulun ammattikorkeakoulusta. Toimintaterapian opintoihin kuuluu ryhmänohjausharjoittelu käytännössä. Suunnittelimme ja toteutimme ryhmän yhteistyössä Tyttöjen Talon työntekijöiden kanssa ohjaamalla etänä tunnetaitoryhmää. Tässä blogikirjoituksessa on käytetty kuvina ryhmäläisten teoksia ja valokuvia ja ne on julkaistu asianomaisten luvalla.    

Tammi-maaliskuussa järjestetyssä Tunteet tutuksi -ryhmässä tutustuttiin erilaisiin tunteisiin, harjoiteltiin tunnistamaan tunteita sekä opittiin käyttämään erilaisia keinoja tunteiden ilmaisemiseen ja käsittelemiseen. Tunnetaidoilla tarkoitetaan erilaisten tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä. Tunteiden havaitseminen ja tiedostaminen tuovat itseluottamusta ja tunnetaitoja tarvitaan myös vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ryhmä oli suunnattu yli 18-vuotiaille nuorille aikuisille. Tunteet tutuksi -ryhmä kokoontui kahdeksan kertaa etänä Teamsin kautta ja ryhmään osallistui pääosin viisi ryhmäläistä. 

Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin sekä suunniteltiin ryhmää ja sen toimintaa yhdessä. Tämän jälkeen jokaisella kerralla käsiteltiin yhtä perustunnetta laajemmin. Ryhmäläiset saivat kertoa mielipiteensä ja toiveensa siitä, millaisia toiminnallisia työskentelytapoja ryhmässä käytetään ja ne pyrittiin ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. Tunteina ryhmäkerroilla olivat ilo, pelko, rakkaus, suru, viha ja hämmennys. Tunteita käsiteltiin ryhmän aikana mm. kuvakorttien, piirtämisen, maalaamisen, valokuvauksen, kollaasin, musiikin ja podcastien kautta. Jokaisella ryhmäkerralla teimme tunnekarttatyöskentelyä, jossa paperille piirrettyyn ihmiskehoon väritettiin eri väreillä tunteita sellaisiin kohtiin kehoa, missä ne tuntuvat. Tunnekartan tarkoituksena oli auttaa tunnistamaan tunteita omassa kehossaan. Pohdimme myös jokaisella kerralla tunteiden käsittelykeinoja yhdessä.   Kerromme esimerkin ryhmäkerrasta, jolla käsittelimme vihan tunnetta. Ryhmän aiheeseen virittäytymiseksi kuuntelimme pätkän podcastista, jossa keskusteltiin vihan tunteesta ja podcastin jälkeen toiminnallisena tehtävänä oli piirtää itse valitsemillaan väreillä (puuvärit, liidut tms.) asia, joka vihastuttaa tällä hetkellä. Piirtämisen jälkeen keskustelimme, miltä piirtäminen tuntui ja kerrottiin omasta teoksesta. Kuuntelimme vielä vihan käsittelykeinoja koskevan pätkän podcastista, jonka jälkeen kirjoitimme Padlet-seinälle omia keinoja vihan tunteen käsittelyyn ja keskustelimme niistä. Tämän työskentelyn päätteeksi teimme yhdessä hengitys- ja rentoutumisharjoituksen sekä lisäsimme tunnekarttoihin, missä vihan tunne tuntuu kehossa.

Ryhmäläisen piirros vihan tunteesta.

Palautteen perusteella ryhmäläiset pitivät etäryhmästä pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Palautteessa mainittiin myös se, että etäryhmään osallistuminen ei vaadi niin paljoa itseltä kuin liveryhmään osallistuminen ja osallistuminen onnistuu mistä vain. Ryhmäläiset olivat saaneet ryhmästä uusia toimintatapoja omaan arkeensa. Ryhmän ilmapiiri koettiin myönteiseksi ja ryhmäläiset kokivat tulleensa hyväksytyiksi omana itsenään. Tässä muutama lainaus palautteista:  

”Oli kiva, kun ryhmässä käytettiin monipuolisesti erilaisia keinoja tunteiden löytämiseen ja niihin tutustumiseen”.   
”Olen oppinut rohkeutta puhua tunteista sekä tunnistamaan ainakin osan tunteista.”  
”Olen arjessani hyödyntänyt muutamia ryhmässä oppimiani asioita.”  

Meitä ohjaajina ryhmän pitäminen verkossa hieman jännitti alkuun, koska se ei ollut meille kummallekaan ennalta tuttua. Kuitenkin ensimmäisen ryhmäkerran jälkeen tuntui jo varmemmalta. Opimme hyödyntämään netistä löytyviä mahdollisuuksia sekä käyttämään luovuuttamme toiminnallisten tekemisten suunnittelussa. Ryhmäläiset jakoivat hyvin omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan ryhmässä. Etäryhmä ei sulje pois ryhmän toiminnallista ulottuvuutta, vain taivas on rajana! Etäryhmäkokemus oli meille kullanarvoinen ja opimme siitä paljon.    

Rakkauden tunteen pohtimista kollaasin keinoin, ryhmäläisen tekemä kollaasi.
Ryhmäläisen kuva hämmennyksestä.

Tyttöjen päivä 2020

Kansainvälistä Tyttöjen päivää vietettiin jälleen lokakuun 11. päivänä. Teemapäivällä halutaan tukea ja edistää tyttöjen asemaa ympäri maailmaa, sillä tytöt kokevat sukupuolensa vuoksi monenlaista syrjintää. Hyvin usein tyttöjen oikeus olla lapsi ja saada säilyttää itsemääräämisoikeus omaan kehoon ja oman elämän päätöksiin ei toteudu. Lapsiavioliitot, sukupuolielinten silpominen, väkivalta ja kouluttamattomuus ovat joitakin vakavimmista haasteista, joita tytöt kohtaavat.

Suomessa Plan International nosti tämän vuoden Tyttöjen päivän teemaksi verkkohäirinnän. Naiset kohtaavat internetissä häirintää jopa 27 kertaa todennäköisemmin kuin miehet. Naiset ja tytöt kertovat kohtaavansa verkkokeskusteluissa verkkoväkivaltaa, kuten kiusaamista, häirintää ja fyysisiä uhkauksia. Sosiaalisen median alustat ovat osa nykypäivää ja tulevaisuutta, joiden kautta tytöt tuovat esille heille tärkeitä asioita. Verkkohäirintä voi estää tyttöjen vaikutusmahdollisuuksia ja vapaata internetin käyttöä. (Lähde: Plan, Tyttöjen häirintä verkossa)

Meillä Tyttöjen Talolla 11.10. on aina suuri juhlapäivä. Tänä vuonna juhla oli hieman erilainen, sitä sai seurata etäyhteyksin omasta kotinojatuolista, höyryävä teemuki juhlamaljanaan. Juhla järjestettiin yhdessä Soroptomist International Oulun kanssa. Asiantuntijapuheenvuoroissa kuultiin dosentti akatemiatutkija Tuija Huukin ja väitöskirjatutkija Eveliina Puution puheenvuorot tyttöyden kuvastoista, tyttöjen keskinäisestä vallankäytöstä ja tyttöjen koko kykypotentiaalin esiin tuomisen mahdollistamisesta. Lisäksi juhlassa puhui gynekologi ja soroptomisti Jatta Vallirinne tyttöjen ja naisten elämään vahvasti liittyvistä kuukautisista, jotka yhä edelleen ovat vaiettu ja häpeääkin synnyttävä teema.

Tämän vuoden 2020 Tyttöteko-kunniakirjan saajaksi valikoitui Johanna Verhiö. Tyttöjen päivän arvojen mukaisesti Johanna edistää toiminnallaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Hän on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti kehittänyt live-roolipelien ja elektronisten pelien ympäristöjä tyttöjen ja naisten saavutettavaksi. Johanna toimii lisäksi upeana esikuvana kaikille meille, tehdessään työtä omien unelmiensa saavuttamiseksi kirjailijana, tarinankertojana ja taiteilijana. Kunniakirjan lisäksi ojensimme Johannalle rakkaudella neulomamme kaulahuivin. Huivi lämmittäköön Johannaa syksyn ja talven viimoissa. Kiitos Soroptomisti Oulun naiset, Tuija, Eveliina ja Johanna tyttöjen asioiden puolella olemisesta ja tiedon sekä ymmärryksen levittämisestä tyttöjen ja naisten elämänlaadun parantamiseksi.

Eläköön tyttöys!

Lisätietoa tyttöjen asemasta mm täältä.

Muunsukupuolisuudesta ja sukupuolirooleista


Tajusin olevani muunsukupuolinen vasta 18-vuotiaana. Tämä ei johtunut siitä, etteikö minulla olisi aiemmin ollut turvallista paikkaa pohtia sukupuoltani, olinhan asunut omillani jo vuoden verran. Se ei johtunut myöskään siitä, etteivätkö ystäväni olisin hyväksyneet minua. Tullessani kaapista suurin osa suhtautui asiaan varsin hyvin, enkä saanut kuulla yhtäkään epäystävällistä kommenttia asiasta.

Miksi siis kuitenkin tajusin asian vasta niin vanhana? Moni transsukupuolinen kertoo tietäneensä olevan jotain toista sukupuolta kuin mikä heille oli syntymässä määritelty jo lapsena. He eivät ole sopineet yhteiskunnan odotuksiin ja rooleihin, ja sukupuolitetut sanat, kuten “tyttö” ja “poika” ovat tuntuneet vierailta, sillä oma kokemus sukupuolesta on jotain muuta.

Minä en ollut koskaan ajatellut omaa sukupuoltani. Minulle oli aina sanottu olevani tyttö, joten uskoin olevani tyttö, sillä minulla ei koskaan ollut tarvetta kyseenalaistaa asiaa. Uskoin sen, mitä minulle sanottiin. Sitten kävikin niin, että eräs ystäväni kertoi minulle olevansa trans. Olin iloinen, että hän oli tajunnut asian ja kertoi siitä minulle. Kävimme kahvilla ja juttelimme niitä näitä. Illemmalla kotiin mentyäni makasin sängylläni mietiskelemässä asiaa. Entä jos minäkin olisin trans? Tuumailin ensin, että ei minusta kyllä tunnu, että olisin mies. Sen jälkeen aloin miettiä asiaa tarkemmin ja tajusin, etten kyllä oikeastaan tunne olevani nainenkaan. Totesin itselleni, että vaikuttaa siltä, että olenkin muunsukupuolinen. Se tuntui sopivalta. En ole mies enkä nainen, mutta koen kuitenkin sukupuoleni olevan jotain, eli on ole myöskään sukupuoleton. Tämä tuntui mukavalta, ja hetken päästä olinkin selailemassa listaa sukupuolineutraaleista nimistä. Valitsin sieltä itselleni mieleisen nimen, ja aloin pyytämään ystäviäni kutsumaan minua sillä nimellä. Se tuntui omalta. Vaihdoin parin vuoden päästä valitsemani nimen viralliseksi nimekseni.

Sukupuoliroolit ovat aina hämmentäneet minua. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi on poikien ja tyttöjen värejä ja leluja. Itse leikin lapsena niillä leluilla, joilla halusin ja vaatteeni joko sain vanhemmilta sisaruksiltani tai äiti osti ne minulle. Äidin lempiväri on punainen, joten monet vaatteistani oli punaisia. En juurikaan välittänyt asiasta, sillä ne olivat vain vaatteita. Omassa perheessäni ei liiemmin välitetty sukupuolirooleista, joskin ruoanlaitto sekä siivoaminen olivat usein minun ja etenkin äitini kontolla. Veljieni ei odotettu osallistuvan näihin asioihin, ellei äiti tai mummoni erikseen käskenyt. Tämä hämmensi minua, ja näin sen epäreiluna. Mainitsin asiasta usein, mutta en saanut vastausta. Myöhemmin tajusin, että isäni – ja jossain määrin myös äitini – lapsuudessa naiset olivat talon ylläpitäjiä, joiden tehtävä oli laittaa ruokaa ja siivota. Tämän takia meidänkin taloudessamme asiat menivät tällä tavoin. En vieläkään täysin ymmärrä miksi.

Olen erittäin kurvikas ihminen ja tämän takia ihmiset luulevat minua naiseksi. Käytän myös meikkiä ja hameita ja mekkoja. Nämä asiat saavat ihmiset ympärilläni leimaamaan minut naiseksi. Mutta he ovat väärässä. Miksi he siis luulevat minua naiseksi, kun näin ei ole? Tajuan, että tämä on yhteiskunnallinen normi, mutta minulle se vaikuttaa täysin järjettömältä. Miksi kaikki asiat ihmisen ulkonäöstä käytökseen ja puhetapaan saavat toiset asettamaan ihmisen kahteen laatikkoon: mies tai nainen?

Maailma hämmentää minua.

Hyväksyvä katse

Tyttöjen Talon työn tärkein sisältö tiivistyy sanoihin tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään. Nämä ovat ihmisen perustarpeita, ja auttavat tuntemaan, että olemme olemassa. Ilman nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemista itsensä hyväksyminen voi olla haastavaa. Ja jotta oppisimme katsomaan toisia yhtä lailla arvostaen, tarvitsemme tulla hyväksytyksi toisten katseilla.

Kaikkien Talon toimintojen siirtyminen verkkoalustoille on tuonut sanoille näkyväksi tuleminen ihan uuden merkityksen. Kahdenkeskisessä videotapaamisessa näet itsesi koko ajan, ja myös kanssasi olevan henkilön. Ryhmätapaamisissa kasvot ovat ehkäpä rivissä kuvaruudun ylä- tai alareunassa, jatkuvassa livelähetyksessä toisille. Jos tapaamisessa ei ole videoyhteyttä, sinusta voi olla stillkuva esillä. Tämä haastaa sekä työntekijän että asiakkaan – olet koko ajan näkyvillä, esillä, katsottavissa, arvioitavissa, seurattavissa, toisten silmissä. Näkyväksi tuleminen voi olla pelottavaa.

Sen lisäksi, että muiden katseet mahdollisesti seuraavat sinua, voi olla, että omat silmäsi ovat kaikista ankarimmat. Kännykän tai tietokoneen kuva ei ole yleensä se kaikista imartelevin. Valo on kalsea, tulee väärästä suunnasta, kuvauskulma ei imartele. Voi olla tunne, että spontaanius puuttuu, katsekontakti ei kohtaa, ilmeet jähmettyvät netin pätkiessä, ei ole samanlaista tunnetta yhteydestä kuin läsnä olevassa tapaamisessa. Miten siinä voi katsoa itseä tai toista arvostavasti, myötätuntoisesti ja rakastavasti?

Etäpäätteiden äärellä oleminen altistaa meidät toisenlaisille asioille kuin silloin, jos olemme aidosti paikalla tilanteessa. Silti, ja juuri sen takia, sinun katseellasi on merkitystä. Ihminen rakentuu sosiaalisissa suhteissa, ja näkymättömäksi jääminen on tuhoavaa. Olisiko mahdollista, että katsoisit itseäsi näytöltä kuin katsoisit parasta ystävääsi? Mitä se viestisi sinulle itsellesi? Ja miten se vaikuttaisi ihmiseen ruudun toisella puolella? Hyväksyvällä katseella on merkitystä itsellesi, henkilölle, jota sinun pitää erityisesti vaalia ja ravita rakkaudella. Sillä on myös merkitystä sille toiselle etäpäätteen äärellä olevalle, tapahtui se sitten työasioiden ympärillä tai vapaa-ajallasi. Voi olla, että hän tarvitsee juuri sinun katsettasi selviytyäkseen tästä päivästä ja omista ajatuksistaan. Hyväksyvällä katseella ruokit ja vahvistat niin itseäsi kuin hyvää ja arvokasta ympärilläsi olevissa ihmisissä. Tämä koskee meitä kaikkia.

Turvataan jokaiselle omannäköinen arki

Covid19 –aika on laittanut koko Suomen myllerrykseen. Uutisointi viruksen etenemisestä herättää huolta ja hallituksen rajoituskeinot sen leviämisen hillitsemiseksi aiheuttavat jatkuvaa pohdintaa. Myös Tyttöjen Talo on joutunut sopeuttamaan toimintaansa, ja kaikki Talolla tapahtuvat toiminnot ovatkin tauolla poikkeustilan loppumiseen saakka. Ryhmä- ja yhteisötoimintoja on siirretty mahdollisuuksien mukaan verkkoon, samoin yksilö- ja seksuaaliterveystyön tukikeskustelut tapahtuvat puhelimitse tai etätapaamisena. Kun uusia menetelmiä toimintojen ylläpitämiseksi on jouduttu opettelemaan, on monet niistä havaittu myös toimiviksi, ja osa niistä jää todennäköisesti elämään tämän ajan jälkeenkin.

Yhtenä isona huolenaiheena on noussut esille kotiin jääneiden nuorten vointi. Tavallisesti opiskelu ja lepo rytmittävät arkea ja sen ympärille rakennetaan oman näköistä elämää. Nyt oman yksiön seinät ovat ympärillä 24/7. Sen lisäksi, että oppilaitokset ja harrastuspaikat ovat suljettu, myös monet terveyspalvelut tai muut apua tarjoavat tahot ovat säästöliekillä. Olo voi tuntua hyvin yksinäiseltä ja eristetyltä. Jatkuva huolestuttava uutisointi lisää helposti ahdistusta. Nyt jos koskaan tarvitaan erilaisia nuorille suunnattuja tukitoimia tukemaan jaksamista tämän hyvin poikkeuksellisen ajan jakson ylitse. Yhtenä vastauksena tähän Vuolle Tyttöjen Ja Poikien Talot ovat avanneet nuorille suunnatun tukipuhelimen, josta työntekijät ovat tavoitettavissa arkipäivisin klo 14-16. Oli asia tai huoli mikä tahansa, on tärkeää jakaa se jonkun kanssa. Jaettu huoli on helpompi kantaa.

Myös parisuhteissa ja perheissä olevilla nuorilla voi olla tukalat oltavat. Monilta tahoilta tulee hälyttävää viestiä parisuhde- ja perheväkivallan lisääntymisestä. Kun kotoa ei pääse pois ja tunnelma alkaa kiristyä, vääränlaiseen toimintaan voivat sortua myös ne, jotka eivät aikaisemmin niin ole toimineet. Vaikka parisuhteen sisällä tapahtuva vallankäyttö tai seksuaaliväkivalta usein mielletään aikuisten välisiin suhteisiin, eivät ne ole tavattomia nuorten suhteissa. Nuoret, jotka vasta opettelevat tasavertaista ja toista kunnioittavaa yhdessäoloa, ovat alttiita vahingollisille toimintatavoille kriisitilanteissa. Avun mahdollisuus on tehtävä näkyväksi kaikille. Apua tulee hakea ja sitä myös saa korona-aikana.

Tällä hetkellä arki ei ole saman näköistä kuin tavallisesti. Siinä on kuitenkin paljon samoja asioita kuin ennenkin ja myös tilaisuuksia uudenlaisille asioille poikkeustilanteen luotua monenlaista uutta. Jos itsensä kohtaaminen tai kumppanin seurassa oleminen voivat venyttää pinnaa, voivat ne avata myös tilaisuuksia aidolle kohtaamiselle, myötäelämiselle, jakamiselle ja lämmölle. Yritetään luoda jokaiselle mahdollisuus tehdä arjesta omannäköistä, turvallista ja hyvää.

Nuorten tukipuhelin
Tyttöjen Talo: 0888154030
Poikien Talo: 0888154020

Puhelin- ja verkkoauttajat Suomessa

Kaikkien pimppien puolesta!

Tyttöjen ympärileikkauksesta puhuttaessa voidaan oikeastaan puhua pikemminkin silpomisesta; kyseessä on toimenpide, jossa tytön tai naisen ulkoiset sukuelimet leikataan pois, tai niitä vahingoitetaan. Silpominen mielletään usein osaksi esimerkiksi uskontoa, mutta tosiasiassa silpomisen taustalla on vanha väkivaltainen perinne, joka rikkoo esimerkiksi YK:n ihmisoikeussopimusta. Silpominen on lisäksi Suomen rikoslain vastainen teko.

Tarkemmin kuvailtuna silpomistyyppejä on erilaisia. Silpominen voidaan jakaa neljään kategoriaan, jotka eroavat toisistaan lähinnä leikkaustavassa, sekä siinä, että poistetaanko kudosta. Esimerkiksi tyyppi III kattaa häpyhuulten yhteenliittämisen, jossa virtsan ja kuukautisveren poistumiselle jätetään vain pieni reikä; myös klitoris voidaan poistaa kokonaan.

Vastaavat, väkivaltaiset ja erityisen traumaattiset toimenpiteet ovat uhka tyttöjen ja naisten terveydelle. Tavallisimmin tytöt läpikäyvät silpomisen 4-10 vuoden ikäisenä. Lapsuudessa silpominen aiheuttaa esimerkiksi kipua, verenvuotoa, ja infektioita. Nuoruudessa puolestaan esille nousevat kuukautisvaivat ja yhdyntäkivut. Aikuisuuteen liittyy usein mm. synnytyspelkoa tai repeämiä. Lisäksi silpomisen läpikäyminen altistaa erilaisille psyykkisille ongelmille läpi elinkaaren. Seksuaalisuus on tärkeä osa ihmisyyttä, joten myös seksuaaliterveyden merkitys korostuu läpi elämän. Tyttöjen Talolla tehdään seksuaaliväkivaltatyötä, jonka lisäksi saatavilla on myös seksuaalineuvontaa. Ohjaajiin voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Tyttöjen Talolla saa puhua kaikesta vapaasti, tuetussa ja turvallisessa ympäristössä.

Euroopassa asuu arvioidusti noin puoli miljoonaa sukuelinten silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Suomessa puolestaan on arvioitu, että noin 650-3 080 tyttöä uhkaa riski joutua silvotuksi.  Silpomista esiintyy erityisesti Afrikan alueella, mutta myös joissain Aasian ja Lähi-idän maissa. Suomessa asuvien silpomisen läpikäyneiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olevan noin 10 000. Tarkan tiedon saaminen voi olla erityisen haasteellista ottaen huomioon silpomiseen liittyvän tabun. Silpomisesta puhuminen tai sen paljastaminen voidaan kokea erityisen haastavaksi, etenkin mikäli ympäristö ei tunnu turvalliselta. Tyttöjen Talon kulttuuri-, ja sukupuolisensitiiviseen työhön ja toimintaperiaatteeseen kuuluu ammattilaisten toimesta vaikeiden asioiden, kuten silpomisen, kohtaaminen. Silpominen tai silpomisen kokemus ja sen kanssa eläminen on todellisuutta aidoille ihmisille, joten siitä puhuminen ja sen tiedostaminen nousee erityisen merkitykselliseksi.

Silpomisesta saa, ja pitääkin puhua, jotta tietoisuus lisääntyy, ja ennaltaehkäisy mahdollistuu. Jokaisella on oikeus omaan kehoon!

Lisätietoa ja lähteet:
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen (FGM) estäminen

Kristiina Raatevaara

6.2.2020