• Etusivu
  • Blogi
  • Seksuaalinen häirintä sosiaalisessa mediassa – kun epänormaali käytös on muuttunut normaaliksi ja hyväksyttäväksi.
JAA

Seksuaalinen häirintä sosiaalisessa mediassa – kun epänormaali käytös on muuttunut normaaliksi ja hyväksyttäväksi.

Toteutimme sosionomi-opintoihin kuuluvan opinnäytetyön yhteistyössä Tyttöjen Talon kanssa. Tutkimuksemme käsittelee sosiaalisessa mediassa tapahtunutta seksuaalista häirintää 18-29 vuotiaiden Oulussa asuvien naisten kokemana, ja se on toteutettu Webropol-kyselytutkimuksena Facebookin Puskaradio Oulu-ryhmässä.

Tutkimuksemme tuloksissa nousi vahvasti esille seksuaalisen häirinnän normalisoituminen sosiaalisessa mediassa. Moni vastaaja kertoi kohdanneensa useita kertoja seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa. Seksuaalista häirintää oli koettu tyypillisimmin tuntemattomien lähettäminä penis- ja alastonkuvina sekä asiattomana kommentointina ulkonäöstä ja seksuaalisuudesta Snapchatissa ja Instagramissa. Tutkimuksen tuloksissa ilmeni, että useat naiset kokivat seksuaalisen häirinnän sosiaalisessa mediassa normaalina, sinne kuuluvana ilmiönä. Sosiaalisen median mahdollistama anonyymiys nähtiin häirinnän kynnystä madaltavana tekijänä. Vaikka tutkimuksemme kohderyhmänä olivat Oulussa asuvat 18-29 vuotiaat naiset, tuloksissa ilmeni kuitenkin se, että useat seksuaalista häirintää kokeneet naiset olivat kokeneet sitä jo nuoresta saakka. Tutkimuksen avulla saatiin vastauksia myös siihen, millaisten selviytymiskeinojen avulla naiset yrittivät saada häirintää loppumaan.

Vastauksissa huolestuttavana korostui se, kuinka naisten yleisenä selviytymiskeinona häirintätilanteissa käytettiin oman toiminnan rajoittamista sosiaalisessa mediassa. Rajoittaminen näkyi usealla eri tavalla, kuten tarkempana pohdintana siitä, millaista sisältöä sosiaaliseen mediaan julkaisee ja kuinka paljon, jotta ei vahingossakaan provosoisi ketään häirintään. Lisäksi se näkyi sosiaalisten suhteiden solmimisen ja oman pukeutumisen rajoittamisena sosiaalisen median julkaisuissa sekä sosiaalisen median ulkopuolella. Seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin syy, eikä kokemuksen tulisi johtaa uhrin oman toiminnan rajoittamiseen. Häirinnän normalisoituminen nähtiin myös yhtenä tekijänä, jonka vuoksi häirinnän uhrit eivät hakeneet tukea seksuaalisen häirinnän kokemuksiinsa. Kun epänormaali käytös on muuttunut yleisyytensä vuoksi normaaliksi ja hyväksyttäväksi, voi olla vaikea tunnistaa seksuaalisen häirinnän eri muotoja toiminnaksi, jota ei tarvitsisi hyväksyä.

Nykypäivänä sosiaalisen median käyttö aloitetaan huomattavasti aiempaa nuorempana ja sosiaalisessa mediassa lähestymisestä on tullut entistä helpompaa ja tavanomaisempaa. Seksuaalisen häirinnän ilmiö ja sen yleistyminen on näkynyt myös uutisoinnissa, mutta tuen hakemiseen ei kannusteta riittävästi. Sosiaalialan ammattilaisten tulisi ottaa seksuaalisen häirinnän normalisoitumista sosiaalisessa mediassa vahvemmin esille ja levittää tietoisuutta siitä, mitä sosiaalisessa mediassa kohdattuja toimintatapoja ei tule pitää normaaleina ja hyväksyttävinä asioina. Mielestämme olisi tärkeää, että nuoret tietäisivät miten toimia kohdatessaan seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa ja siksi sosiaalisen median käytön yleistyessä tuen hakemisen tärkeyttä tulisi korostaa. Kuten tutkimuksessammekin ilmeni, toivottuja tukimuotoja olivat nuorten valistaminen koulussa ja kotona sosiaaliseen mediaan liittyvistä vaaroista ja seksuaalisesta häirinnästä sekä siitä miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia. Lisäksi toivottiin keskustelutukea, apua viranomaisilta sekä sitä, että ulkopuoliset puuttuisivat tilanteisiin sosiaalisessa mediassa.

 

Minna Ojala & Lumi Pitkälä

28.8.2019.

 

← Takaisin