• Etusivu
  • Blogi
  • Toimintaterapeuttiopiskelijoiden ajatuksia ryhmänohjauksesta Tyttöjen Talolla
JAA

Toimintaterapeuttiopiskelijoiden ajatuksia ryhmänohjauksesta Tyttöjen Talolla

Tyttöjen Talolla toteutui keväällä 18–29-vuotiaille suunnattu ryhmä. Ryhmässä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia luovia toimintoja yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Ryhmä kokoontui 8 kertaa kevään aikana. Ryhmä oli toiminnallista ja sosiaalista ryhmätyyppiä, jossa pääfokus oli luovissa toiminnoissa, mutta tilaa oli myös keskustelulle. Ryhmässä keskityttiin sosiaalisen osallistumisen ja arjen aktiivisuuden lisäämiseen. Ryhmän suunnitteli ja toteutti Oulun ammattikorkeakoulun toimintaterapeuttiopiskelijat Jenna ja Teija Tyttöjen Talon työntekijöiden ja opettajan ohjauksessa.

Luovia menetelmiä on hyödynnetty toimintaterapiassa jo pitkään ja siksi tuntui luontevalta valita se ryhmämme toiminnalliseksi keskiöksi. Luovat toiminnat esimerkiksi mahdollistavat positiivisia kokemuksia uusien asioiden kokeilemisen kautta. Tässä ryhmässä luovina toimintoina käytettiin erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä, joiden valintaan ryhmäläiset saivat vaikuttaa. Taidelähtöinen työskentely mahdollistaa uusien materiaalien ja välineiden käytön oppimisen, itseilmaisun sekä ryhmätyöskentelytaitojen kehittymisen.

Ryhmän aluksi suunnittelimme ryhmän nimen, säännöt, tavoitteet ja toiminnat yhdessä ryhmäläisten kanssa. Teimme ensimmäisellä kerralla paperille ison puun, johon jokainen ryhmäläinen sai maalata lehtiä valitsemallaan värillä. Kuvaan kirjoitettiin ryhmäläisten ja ryhmän nimi.  Yhdessä tehty puu ja säännöt olivat esillä jokaisella ryhmäkerralla muistuttamassa yhteenkuuluvuudesta ja yhteisestä ajasta. Muilla kerroilla kokeilimme lankamaalausta, teimme avaimenperiä ja avainnauhoja makramee –tekniikalla, teimme ruukkuja ja vaaseja itsestään kovettuvasta savesta sekä valmistimme helmikäsikorut morseaakkosilla yhdessä valitulla värikoodilla. Ryhmän päättämiseen valmistauduimme suunnittelemalla viimeisen kerran toimintaa yhdessä. Toiminnaksi valikoitui keväiset kortit, jotka koristeltiin hamahelmistä tehdyillä kukilla.

Saadun palautteen perusteella ryhmäläiset pitivät ryhmän kokeilluista toiminnoista, ja ryhmän aikana oli sopivasti uusia toimintoja, joita he eivät olleet aiemmin kokeilleet. Jotkut toiminnat olivat sellaisia, joita he aikoivat kokeilla myös kotona omassa arjessaan. Ryhmäläiset osallistuivat aina avoimin mielin ja aktiivisesti suunniteltuun toimintaan.

Ryhmän ohjaaminen Tyttöjen Talolla oli meille ohjaajina ja tulevina toimintaterapeutteina hyvä oppimiskokemus. Kehitimme ryhmätoiminnan suunnittelutaitojamme, kasvatimme itsevarmuuttamme ohjaajina ja saimme kokea yhteisen tekemisen iloa ryhmäläisten kanssa. Oli myös hienoa päästä tutustumaan Tyttöjen Talon toimintaan ja toimitiloihin paremmin.

-toimintaterapeuttiopiskelijat Jenna & Teija

← Takaisin