Tyttöjen päivä 2020
Kansainvälistä Tyttöjen päivää vietettiin jälleen lokakuun 11. päivänä. Teemapäivällä halutaan tukea ja edistää tyttöjen asemaa ympäri maailmaa, sillä tytöt kokevat sukupuolensa vuoksi monenlaista syrjintää. Hyvin usein tyttöjen oikeus olla lapsi ja saada säilyttää itsemääräämisoikeus omaan kehoon ja oman elämän päätöksiin ei toteudu. Lapsiavioliitot, sukupuolielinten silpominen, väkivalta ja kouluttamattomuus ovat joitakin vakavimmista haasteista, joita tytöt kohtaavat.
Suomessa Plan International nosti tämän vuoden Tyttöjen päivän teemaksi verkkohäirinnän. Naiset kohtaavat internetissä häirintää jopa 27 kertaa todennäköisemmin kuin miehet. Naiset ja tytöt kertovat kohtaavansa verkkokeskusteluissa verkkoväkivaltaa, kuten kiusaamista, häirintää ja fyysisiä uhkauksia. Sosiaalisen median alustat ovat osa nykypäivää ja tulevaisuutta, joiden kautta tytöt tuovat esille heille tärkeitä asioita. Verkkohäirintä voi estää tyttöjen vaikutusmahdollisuuksia ja vapaata internetin käyttöä. (Lähde: Plan, Tyttöjen häirintä verkossa)
Meillä Tyttöjen Talolla 11.10. on aina suuri juhlapäivä. Tänä vuonna juhla oli hieman erilainen, sitä sai seurata etäyhteyksin omasta kotinojatuolista, höyryävä teemuki juhlamaljanaan. Juhla järjestettiin yhdessä Soroptomist International Oulun kanssa. Asiantuntijapuheenvuoroissa kuultiin dosentti akatemiatutkija Tuija Huukin ja väitöskirjatutkija Eveliina Puution puheenvuorot tyttöyden kuvastoista, tyttöjen keskinäisestä vallankäytöstä ja tyttöjen koko kykypotentiaalin esiin tuomisen mahdollistamisesta. Lisäksi juhlassa puhui gynekologi ja soroptomisti Jatta Vallirinne tyttöjen ja naisten elämään vahvasti liittyvistä kuukautisista, jotka yhä edelleen ovat vaiettu ja häpeääkin synnyttävä teema.
Tämän vuoden 2020 Tyttöteko-kunniakirjan saajaksi valikoitui Johanna Verhiö. Tyttöjen päivän arvojen mukaisesti Johanna edistää toiminnallaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Hän on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti kehittänyt live-roolipelien ja elektronisten pelien ympäristöjä tyttöjen ja naisten saavutettavaksi. Johanna toimii lisäksi upeana esikuvana kaikille meille, tehdessään työtä omien unelmiensa saavuttamiseksi kirjailijana, tarinankertojana ja taiteilijana. Kunniakirjan lisäksi ojensimme Johannalle rakkaudella neulomamme kaulahuivin. Huivi lämmittäköön Johannaa syksyn ja talven viimoissa. Kiitos Soroptomisti Oulun naiset, Tuija, Eveliina ja Johanna tyttöjen asioiden puolella olemisesta ja tiedon sekä ymmärryksen levittämisestä tyttöjen ja naisten elämänlaadun parantamiseksi.
Eläköön tyttöys!
Lisätietoa tyttöjen asemasta mm täältä.