Unelmamuija: Olet rakastettu ja sopivan ihana juuri noin!
Vuolteen Tyttöjen Talon Tyttöteko-palkinnon vuonna 2022 voittanut Anne-Mari Alajuuma, eli Unelmamuija tekee kehorakkautta edistävää taidetta ja kehottaa kaikkia tyttöjä ja naisia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on.
Vuolteen Tyttöjen Talo palkitsee vuosittain vuoden tyttöteon Tyttöjen päivänä lokakuussa. Vuonna 2022 palkinnon voittajaksi valikoitui Anne-Mari Alajuuma eli Unelmamuija. Palkinto luovutettiin kuudetta kertaa.
Valitsijaraati perusteli voittoa sillä, että Alajuuma on yritystoiminnallaan ja somevaikuttamisellaan tuonut kehorakkautta esille taiteen keinoin. Unelmamuijan missiona on saada jokainen tuntemaan itsensä sopivaksi ja tämä näkyy vahvasti Unelmamuijan ja Alajuuman yritystoiminnassa, sekä viestinnässä.
”Parasta on, että joku kuulee ja näkee mitä haluan viestiä taiteellani. Olin hyvin otettu tunnustuksesta ja palkitsemistilaisuus oli hyvin lämminhenkinen. Tyttöjen Talon työntekijät ovat työtään koko sydämellään tekeviä tyyppejä”, Alajuuma kuvaili tuntojaan palkinnon saatuaan.
Alajuuman mukaan inspiraatio kehorakkautta edistävään taiteeseen lähti liikkeelle oman kehokuvan työstämisen kautta. Taiteessaan Alajuuma toivoo näkyvän hänen halunsa saada jokainen hyväksymään itsensä niin hyvin kuin kussakin hetkessä voi. Alajuuma kuvaakin tätä ”Sopivasti Ihanaksi”, ei päälle liimattua positiivisuutta, vaan aitoa hyväksyntää juuri sellaisena kuin sinä hetkenä on.
”Tänään näytän tältä ja se kaikki on ok, se kaikki olen minä”, Alajuuma tiivistää.
Kehorakkautta edistävä taide herättää tunteita ja mielikuvia. Jotkut voimaantuvat nähdessään itsensä Alajuuman taideteoksissa. Osalle taas Alajuuman taide on herännyt tunteita ja mielikuvia esimerkiksi lapsuudesta ja häpeästä omaa tai vaikka vanhempansa kehoa kohtaan. Mistä innostus juuri alastomuutta kuvaavaan taiteeseen lähti?
”Olen pitänyt piirtämisestä jo pienestä pitäen. Lapsena piirsin serkkuni kanssa mökillä missikisoja, yläasteella suunnittelin vaatemalliston tietokoneella ja teinivuosina piirustusteni hahmot saivat Barbimaisia piirteitä”, Alajuuma kertoo.
Ystävien kesken vietetyssä maalausillassa jokin lamppu syttyi Alajuuman taiteellisen suuntauksen suhteen ja kotona abstrakti taulupohja sai lisäksi erilaisia muotoja. Näin syntyi Alajuuman ensimmäinen taideteos, Lolita.
Kehopositiivisuudesta ja kehorakkaudesta ei Alajuuman mielestä puhuta julkisesti tarpeeksi. Alajuuma kertookin tekevänsä kehorakkautta edistävää työtä, se kun kattaa paljon enemmän kuin pelkkä kehopositiivisuus. Sosiaalisesta mediasta on tänä päivänä löydettävissä paljon kehorakkautta edistäviä tilejä, mutta silti monille koko ilmiö on tuntematon ja pelottavakin.
”Onhan se ajatuksena ihan hirveää jollekin, että emme kaikki täytä jonkun toisen luomia kauneusihanteita ja siltikin voisimme olla tyytyväisiä omaan itseemme? Sehän voi vaikka tarttua, semmoinen hyväksyntä ja pian kaikki olisivat keskenään ihania mutta täysin erilaisia”, Alajuuma huomauttaa sarkastisesti.
Hän toivookin, että toisistaan poikkeavia ihmisiä olisi nähtävissä yhä enemmän ohjelmissa, työyhteisöissä, juontajina, kaupan kassoilla, vaatemalleina, valmentajina ja muissa näkyvissä rooleissa. Mitä enemmän erinäköiset ihmiset ovat esillä, sitä normaalimpana tulevat sukupolvet pitävät ajatusta siitä, että ihmisten ei tarvitse mahtua yhteen muottiin.
Alajuuma kertoo tärkeimmäksi viestikseen kaiken ikäisille ja sukupuolesta riippumatta kehonkuvansa kanssa kamppailevalle, että jokainen ihminen on arvokas ihan jo sen vuoksi että on syntynyt tähän maailmaan.
”Kenenkään ei tarvitse muuttaa itseään toisten vuoksi, saat olla ja tuntea sillä tavalla kuin sinulle on parasta. Olet rakastettu ja sopivan ihana juuri noin. Sinä et ole vain kehosi, sinussa on kaikki potentiaali tulla juuri sellaiseksi kuin haluat, saavuttaa se mistä haaveilet.”
”Tärkein viestini kaikille ihmisille on, että kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Minulle saa viestittää aiheesta, jos ei ole ketään muuta kelle puhua fiiliksistään”, Alajuuma summaa.
Alajuumalta/Unelmamuijalta on auennut verkkokauppa ja sen kautta voi tilata taideteoksen vaikka omalla mallikuvallaan. Alajuuma kertoo sen olevan rohkea askel nähdä itsensä taideteoksena. Alajuuman löytää myös somesta nimimerkillä @unelmamuija
Mikä naisten päivä?
Maaliskuun 8. päivänä juhlitaan kansainvälisesti naisten sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia saavutuksia. Tämä päivä kutsuu myös naisten tasa-arvon edistämiseen. YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975.
Tiesitkö tämän suomalaisista naisista?
- Suomen väestöstä 2,8 miljoonaa (50,6 %) on naisia.
- Naisten keski-ikä on 44,8 vuotta ja eniten on 73-vuotiaita naisia, joita on 38 074.
- Suomalaisten naisten yleisin ensimmäinen etunimi on Anne, ja kaikista naisten etunimistä yleisin on Maria.
- Naisista 73 prosenttia asuu kaupunkialueilla.
- Yksin asuvia naisia on 675 729, joista 47 prosenttia on yli 64-vuotiaita.
- Täysi-ikäisistä naisista 42 prosenttia on naimisissa, naimattomia on 33 prosenttia, eronneita 15 prosenttia ja leskiä on 9 prosenttia.
- Naiset solmivat avioliiton vuonna 2021 ensimmäisen kerran keskimäärin 32,2 vuoden iässä (eri sukupuolta olevat parit). Kahden naisen solmimissa avioliitoissa keski-ikä oli 35,5 vuotta.
- Suomessa on lähes 1,6 miljoonaa äitiä eli naista, joilla on biologisia tai adoptoituja lapsia.
- Vuonna 2021 syntyi 24 307 tyttöä. Näiden tyttöjen elinajanodote on 84,5 vuotta. Suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Olivia, Lilja, Eevi, Sofia ja Venla.
- 76 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisnaisista on suorittanut jonkin peruskoulun jälkeisen tutkinnon.
- Pisa 2018 -tutkimuksen mukaan 15-vuotiaiden suomalaistyttöjen lukutaito ja luonnontieteiden osaaminen ovat maailman huippua.
- Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa valittiin kansanedustajiksi 94 naista. Naisten osuus valituista oli 47 prosenttia, mikä on historiallisesti suurin osuus koskaan.
Lähde: Tilastokeskus 2023
Vuolle Tyttöjen Talon väki haluaa toivottaa tämän artikkelin myötä jokaiselle hyvää Kansainvälistä naistenpäivää 2023!