JAA

Uutiskirje nro 2

Vuolle Setlementin Tyttöjen Talo

Uutiskirje nro 2

 

Syksy on saapunut ja villasukat ovat ilmestyneet jokaisen työntekijän jalkoihin! Myös tässä vuodenajassa on oma viehätyksensä säätilan vaihteluineen, kynttilöineen ja neuletakkeineen.

Kerroimme elokuun uutiskirjeessämme vahvistuneesta naisenergiastamme ja erittäin onnellisena voimme ilmoittaa tämän vahvistuneen entisestään! Syyskuun alussa saimme joukkoomme seksuaaliväkivaltatyönohjaajan Minjan työskentelemään seksuaalikasvatuksen ja seksuaalineuvonnan parissa. Minjan löytää esimerkiksi tiistaisin ja keskiviikkoisin Pohdituttaako? –keskusteluista. Minjan lisäksi joukkomme täydentyi tällä viikolla Johannalla, jonka toimenkuvaan kuuluu avustavan ohjaajan tehtävät Talon perustoiminnoissa. Johannaan pääsee tutustumaan esimerkiksi keskiviikon Avoimissa ovissa. Tämän hetkisellä seitsenhenkisellä tiimillä jatkamme ainakin vuodenvaihteeseen saakka, mahtava juttu! Henkilökuntamme yhteystietoihin pääset tutustumaan tästä.

Ajankohtaista Tyttöjen Talolla

– Syksyn ryhmätoiminnot ovat käynnistyneet. Lukujärjestykseemme pääset tutustumaan tästä.

– Kansainvälistä Tyttöjen päivää vietetään torstaina 11.10. Päivä on julistettu YK-teemapäiväksi vuonna 2011 ja päivän tarkoituksena on tukea kaikkia maailman tyttöjä: heidän oikeuksiaan, heidän kohtaamiaan haasteita ympäri maailmaa sekä luoda heille mahdollisuudet elää ilman syrjintää ja väkivaltaa, täysarvoisina yhteisöidemme jäseninä.

Tyttöjen Talolla päivä käynnistyy verkostoille ja yhteistyökumppaneillemme tarkoitetuilla vapaamuotoisilla aamukahveilla klo 8.00-9.00, tervetuloa mukaan! Toivomme ilmoittautumista aamukahveille tiistaihin 9.10. mennessä tämän linkin kautta https://link.webropolsurveys.com/S/8CB8E26DEB07D0CF.  Aamukahvien jälkeen kokoonnumme huivittamaan Toripolliisin yhdessä Plan Oulun osaston kanssa, kaikki halukkaat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Kansainvälisen Tyttöjen päivän juhla alkaa klo 16.30 Vuolteen Tyttöjen Talolla. Juhla on avoin kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta ja toivotamme jokaisen lämpimästi tervetulleeksi! Juhlan aikana kuulemme runonlausuntaa ja musiikkiesityksiä. Lisäksi pohdimme tyttöyteen ja naiseuteen liitettyjä stereotypioita Tyttö ei saa olla! –kampanjamme laukkupajan muodossa sekä mietimme tapaa puhua tytöille Planin sheboard sovelluksen avulla. Juhlan kahvitarjoiluista vastaa Oulun Marttayhdistys. Juhla päättyy klo 19.00, jonka jälkeen jokainen on tervetullut mukaan klo 19.15 Rotuaarin pallolta lähtevään Tyttöjen päivän kulkueeseen. Kulkue päättyy Toripolliisille.

– Otava-hankkeen loppuseminaari pidetään Kansainvälisenä Tyttöjen päivänä 11.10.2018 Helsingissä. Seminaarin aikataulusta, sisällöstä ja mahdollisuudesta seminaariin osallistumisesta etänä tiedotamme mahdollisimman pian.

– Oulussa vietetään syyslomaa viikolla 43, jolloin myös Tyttöjen Talon ryhmätoiminnat ovat tauolla. Taloa ei kuitenkaan suljeta viikon ajaksi, vaan viikko pitää sisällään erilaisia työpajoja. Ilmoittautuminen syyslomaviikon työpajoihin ohjaajille.

Syyslomaviikon ohjelma

Maanantai 22.10.

o   Pohdituttaako? Ajanvarauksettomat keskustelut klo 10.00-16.00, Minja.

o   Avaimia parisuhteen vuorovaikutukseen klo 12.00-14.00, Sohvi.

o   Neulokas klo 15.00-18.00, Minja ja Sohvi. Villalankaa, teetä ja yhdessäoloa.

Tiistai 23.10.

o   Pohdituttaako? Ajanvarauksettomat keskustelut klo 10.00-16.00, Minja.

o   Herää keho klo 12.00-13.30, Johanna. Lempeää liikettä omaa kehoa kuunnellen.

o   Rauhoitu keho klo 14.00-15.00, Marita. Laskeutumista omaan kehoon ja mieleen.

o   Leffailta klo 16.00-19.00, Johanna.

Keskiviikko 24.10.

o   Energiaa luonnosta, retki Letonniemeen klo 11.00-15.00. Letonniemeen mennään julkista joukkoliikennettä hyödyntämällä ja mukaan lähtevät suurin osa Talon naisista.

Torstai 25.10.

o   Syödään yhdessä -ruokapaja klo 11.00-15.00, Johanna.

– Olemme saaneet paljon kyselyitä tuesta raskaudenkeskeytyksen läpikäynneille naisille ja tytöille, ja päättäneet vastata tähän ilmeiseen tarpeeseen. Marraskuun 8. päivänä klo 18-20 Tyttöjen Talolla järjestetään vertaistapaaminen keskeytyksen läpikäyneille 16-29-vuotiaille naisille. Lisäksi on mahdollisuus ilmaisiin ja luottamuksellisiin kahdenkeskisiin keskusteluihin talomme työntekijän, kätilö Minja Lappalaisen kanssa. Myös nuorempien tyttöjen on mahdollista varata keskusteluaikaa, ikäraja koskee ainoastaan vertaisryhmätapaamista. Tämän tukimuodon lisäksi talollamme on joka tiistai ja keskiviikko ajanvarauksettomasti mahdollisuus tulla keskustelemaan kaikista sukupuolisuuteen, naiseksi kasvamiseen, seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen liittyvistä teemoista. Nämä Pohdituttaako-keskusteluajat ovat tiistaisin klo 17-19 ja keskiviikkoisin klo 15-18.

– Seksuaaliväkivaltatyö Tyttöjen Talolla jatkuu Otava-hankkeen siivittämänä. Otava-hanke on oikeusministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on parantaa 13-29-vuotiaiden seksuaaliväkivallan uhrien palveluita valtakunnallisesti. Tavoitteena on tukea tyttöjä ja nuoria naisia, sekä heidän huoltajiaan vaikeassa kokemuksessa ja lisätä osaamista seksuaaliväkivallan tunnistamisessa, auttamisessa ja eteenpäin ohjaamisessa. Seksuaaliväkivaltatyö on maksutonta, luottamuksellista ja matalakynnyksistä.

Aluksi seksuaalista väkivaltaa kokeneen kanssa arvioidaan tilannetta ja avun tarvetta Tyttöjen Talolla työskentelevän seksuaaliväkivaltatyöntekijä Mervi Koskelan kanssa. Jatkosta sovitaan yksilöllisesti. Kahdenkeskeisten tapaamisten lisäksi, ja niiden rinnalla, on mahdollisuus myös osallistua ryhmätoimintaan. Talollamme kokoontuu Otava-ryhmä seksuaalista väkivaltaa kokeneille yli 18-vuotiaille naisille maanantaisin 1.10 alkaen klo 17-18.30. Lisäksi seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneiden lasten ja nuorten huoltajille alkaa oma Otava-ryhmä tiistaisin. Ensimmäinen Huoltajien Otava-ryhmän kokoontuminen on 16.10. Otava-ryhmiin tulee ilmoittautua ennakkoon ja paikkoja voi tiedustella Merviltä.

Lue lisää Otava-ryhmästä tästä

Lue lisää Huoltajien Otava-ryhmästä tästä

– Sukupuolisensitiivisen työn ABC-koulutus järjestetään 9.-10.11.2018 Pikku-Syötteellä. Kurssin aikataulun, sisällön ja ilmoittautumisen löydät tästä. Ilmoittautuminen koulutukseen 2.11.2018 mennessä.

 

Mikäli haluat saattaa tytön tai nuoren naisen Talon toimintaan tai tulla itse tai ryhmäsi kanssa Talolle tutustumaan, ota yhteyttä ohjaajiin sopiaksesi tutustumismuodosta ja ajankohdasta.

Nettisivuillemme on ilmaantunut blogi, johon jatkossa ilmaantuu uusi teksti kuukausittain. Blogin avulla pääsemme jakamaan työtämme, toimintaamme ja ajatuksiamme entistä helpommin.  Blogia pääset lukemaan tästä.

Kaikista ryhmistämme ja toiminnoistamme on mahdollista saada tulostettavia ja jaettavia ilmoituksia. Ota yhteyttä sohvi.koivu-remes@vuolleoulu.fi.

 

Toivottavasti tapaamme Kansainvälisen Tyttöjen päivän merkeissä!

Kietoudu vilttiin, pane villasukat jalkaan, sytytä kynttilä ja nauti. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Kohtaamisiin,
Tyttiksen naiset

 

 

← Takaisin